maanantai 7. maaliskuuta 2016

Purkkihamsterista aineettomaksi, I'm on my way.

Olen elellyt ruokavalioltani vegaanisesti nyt vuoden ja pari kuukautta sen päällekin. Enkä vaihtaisi sitä pois.
Kosmetiikkavarastot muuttuvat vegaanisiksi pikkuhiljaa - joillekin tuotteille on ollut todella hankala löytää korvaajaa, ja toisaalta taas monesti vegaaninen vaihtoehto on osoittautunut paremmaksi. Osa tuotteista tuntuu kestävän ja kestävän, ja mitään en heitä turhanpäiten pois, kun se kerran on ostettu.
Yllättävän paljon mulla on ollut jo lähtökohtaisesti cruelty free -tuotteita, kiva huomata. Sitten on tullut niitäkin tuotteita eteen, joiden olen kuvitellut olevan vegaanisia, mutta jotka olen jossain kohtaa huomannut sisältävän kuitenkin jotakin eläinperäistä: kosmetiikan vegaaniuden selvittäminen on joidenkin tuotteiden kohdalla melkoisen haastavaa. Facebookin Vegaanikosmetiikka-ryhmästä on ollut mulle suuri apu! Myös Vegaanituotteet-nettisivun kosmetiikan raaka-ainelista ja tuotemerkkilista ovat olleet kovassa tarkastelussa, samoin Animalian eläinkokeettoman kosmetiikan pupulista. Moni alunperin eläinperäinen ainesosa voidaan nykyään korvata synteettisellä, mutta aineen alkuperän selvittäminen se vasta rumba voi olla.

Varmaan jotakin aikuisuuden tuomaa järkeä tai jotain, mutta mulla on pakottava tarve päästä eroon kaikista turhista purkeista ja purnukoista, joita oon hanakasti vuosikaudet keräillyt. Yritän käyttää niitä pois, tuhlailematta toki joo, mutta kuitenkin. Monen tuotteen kohdalla olen päättänyt, että en tarvitse enää tilalle uutta. Kropan ja kasvojen kemikaalikuormitus mietityttää parabeeneineen ja alumiineineen, mä olen uutterasti meikannut 13-vuotiaasta asti näppyläisen naamani piiloon, tunkenut kasvoihini, kainaloihini ja päänahkaani vaikka mitä tököttejä. Lopulta, jos alkaa miettimään kemikaalien terveysvaikutuksia, saa kipata melkoisen kasan kosmetiikkaa yli laidan - niin moni tuote sisältää jotakin arveluttavaa. Koska olen allergisoitunut hiusväreille ja ainakin joillekin ripsiliimoille, en halua pelleillä muidenkaan tököttejen kanssa turhaan. Siksi pyrin pikkuhiljaa siirtymään luonnonkosmetiikan turvallisemman oloisille vesille. Seuraavana vuorossa on tilaus Lushille, en malta odottaa, että mun hoitoaine ja shampoo loppuu.

Jos mä mietin mun purnukkamenneisyyttä ja yritän poimia joitakin mun lempituotteita kaikkien satojen kokeiltujen joukosta, ei pulpahda mitään mieleen. Ei mitään sellaista, että jumaliste tää shampoo on aivan eri luokkaa kun muut shampoot! Oon kokeillut hirveän montaa eri meikkivoidetta, eikä mikään mun iholle tehnyt ihmeempää ihmettä. On paksumpia, on ohuempia, joo. Huonoja, ja ihan hyviä, mutta ei maailmaa mullistavia.
Mun mielestä se kertoo hyvin just sen loputtoman kokeilemisen ja testailemisen turhuudesta. Miksi herranjumala mä olen ostanut hiusnaamioita joka lähtöön, kun todellisuudessa mun hiukset ei ole yhtään sen ihmeemmiks koskaan minkään kosteuttavan mutanaamion voimasta muuttunut?
Tokihan tämä nyt on hyvin voimakas kärjistys. Kivahan se on käyttää kivoja tuotteita. Arjen luksusta and so on, mutta ei mulle enää.

Nyt tuntuu, että mitä simppelimpää, sen parempi. Olen pilkannut äitiäni aineettomuudesta niin pitkään kun muistan, porukoilla on ollut turha etsiä tuotteita täsmäkäyttöön. Ei suihkugeeliä, ei kuorinta-aineita, ei mitään ylimääräistä muka-luksusta, Marseille-saippua käy kaikkeen. Nyt huomaan muuttuvani äitini kaltaiseksi tässäkin asiassa. Kaikki purkit pois, jos samaa tuotetta voi käyttää sekä naamaan, että kainaloihin, mulle se heti (thanks, kotimainen klassikkotuote LactoLine, jolla jo teininä hinkkasin koko vartaloni puhtaaksi! Siis, paluu juurille).

Ja hei! Paljon voi tehdä myös itse: suolasuihkeen keittelin hetki sitten kokoon, käytetyistä kahvinpuruista saa kookosöljyn tai muun kasviöljyn kanssa ihanan vartalokuorinnan. Kookosöljy rasvaa yöksi kasvot, sheivauksen jälkeen koivet. Itseasiassa se ajaa myös sheivausgeelin asian mainiosti.
Samalla säästää sievoisen summan rahaa.

Onko teillä jotain huippuvinkkejä kotikosmetiikkaan tai hihassa joitakin loistavia 100 in 1 -tuotteita? Mä poimin seuraavaan aihetta käsittelevään postaukseen omia suosikkeja, mutta nyt mun kosmetiikkalaarit on niin ruokottomassa kunnossa, etten kehtaa raottaa niitä. So sorry.


3 kommenttia:

  1. Phihii siis mulla on nyt tää sama projekti käynnissä ja samanlaisia ajatuksia oon pyöritellyt. Alkuvuodesta lahjoitin osan vanhoista kosmetiikkatuotteista kavereille, osan heitin vaan kylmästi pois (semmoset, jotka oli menneet vanhaksi joskus 2 vuotta sitten) ja osaa käytän loppuun. Vielä pari vuotta sitten mulla oli huomaamatta menossa "enempi parempi" -vaihe, jolloin käytin päivittäin kahden meikkipussin sisältöjä (...) ja tungin naaman ja hiukset täyteen ties mitä kamalia ja tarpeettomia kemikaalijuttuja. Nyt huomaan olevani suorastaan innoissani siitä, miten vähän tuotteita tarvii oikeesti käyttää ja miten kivaa se on :-D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. se unohtui sanoa, että ihana blogi <3

      Poista
    2. Voe sinnuu <3 !

      Joo. Meikkaamisesta tykkään kyllä edelleen, mutta tuotteiden laatu ja muut seikat mietityttää. Just äiti linkitti mulle jonkun jutun iltapäivälehdestä, missä teinityttöjen kehosta oli mitattu kemikaaleja - kaivampa sen sulle tähän: http://www.iltalehti.fi/terveys/2016031121252032_tr.shtml
      Nii, että mietityttäähän se nyt vähän.

      Pusuja! Kiva kun liityit lukemaan!

      Poista