Joku muutama tovi sitten häivyin suurielkeisesti Lilyn blogialustalle. Kirjoitin sinne muutaman postaukset muun muassa yliopiston ovien aukeamisesta, juhannuksesta ja sen sellaisesta.
En tykännyt Lilystä yhtään, vaikka alun perin ajattelin sen olevan jotenkin ihanan simppeli. Not for me! Olin ehtinyt viettää bloggerissa jo 3 vuotta, ajatella! Vaiko pidempäänkin, varmaan joo, jos lasketaan mun aiempikin blogi täällä.
No, Lilyn jälkeen kirjoittelin yhdellä kurssilla avaamaani Wordpressin blogiin muutaman höpönlöpöliirumlaarumin koulussa tuottamieni tekstien sekaan. Buu sekin, enkai mä nyt sinne ihkuta koirieni Minion-vaatteita.
Mä kuitenkin haluaisin kirjoittaa, joten täällä mä nyt taas olen. Omassa, vanhassa tutussa blogissa, hurraa, ihan kuin olisi kotiin palannut - sillä erotuksella, että oli kiva tulla tyhjään kotiin ja aloittaa rakentaminen alusta. Vanhat tekstit pyöri ensin oikeastaan pelkästään parisuhteen ja "katsokaa mitä mä ostin"-lesoilun ympärillä, ja loppuaikoina oli ilmeinen tarve ruotia blogin alkuaikojen parisuhteen päättymistä hyvinkin auliisti. Joten nyt se Emma ajatuksineen on visusti piilossa. Henkinen kasvu, kiitos, ole hyvä ja jatku.
Musta ei oikein enää tunnu siltä samalta tytöltä, joka kirjoitteli kaikesta hups vaan kovinkin avoimesti ja huolettomasti. Tai siis, huoleton ja avoin mä tietyllä tavalla olen edelleen, mutta muuten niin moni asia, kiinnostuksen kohde ja ajattelutapa on muuttunut. Siksi näin on hyvä.
Noh, jotkut asiat eivät tietystikään muutu, Nipsu ja Myy ainakaan. Tultiin juuri 1,5 tunnin metsäretkeltä, jonka aikana minä sain raivokohtauksen, Myy rampautui väliaikaisesti ja Nipsu hiippaili flexin mitan päässä mun ja Myyn perässä, koska arvon neitiä ei olisi huvittanut kävellä kylmässä ja märässä about metriäkään.
Loppu hyvin kaikki hyvin, ja nyt kauhukakaroille maittaa uni, mulle tee.
Toinen asia, mikä ei totisesti muutu, on se, että olen liikkunut liian vähän ja syönyt liikaa. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana varmaan vähemmän kuin sitten seurusteluaikojen sohvaperunuuden.
Ostin tuossa viikko sitten uuden vaa'an. Koin kovan kolauksen, kun paljastui että vanha vaaka on näyttänyt 4 kiloa todellisuutta vähemmän. Eikä siinä varsinaisesti mitään, mutta kun tiesin jo lihoneeni kilotolkulla, niin jouduin nyt plussaamaan siihen vielä 8 voipakettia. Ja mä kun olen täällä kuljeskellut tuskastuneena, rummutellut mahaani ja kuvitellut, että mua turvottaa ahahahahha.
No, ei se mitään - taistelu jatkuu! Kestoltaan ennalta määräämätön tipattomani yhdistettynä somelakkoon luulisi jossain kohtaa tuottavan tulosta. Ei viina- ja darrakaloreita, eikä mahdollisuutta roikkua Facebookissa pahoittamassa mieltään, joutaa ulos lenkille. No joo, ehkä pitäisi myös aktiivisesti itse tehdä asialle jotain. En tiedä, teen sitten kun jaksan.
Ahh ihanaa olla täällä taas valittamassa siitä, miten toisaalta mä hyväksyn itseni tälläisenä mutta toisaalta mulla on selluliittiä enenevissä määrin eikä kukaan rakasta mua.
Ahh ihanaa olla täällä taas valittamassa siitä, miten toisaalta mä hyväksyn itseni tälläisenä mutta toisaalta mulla on selluliittiä enenevissä määrin eikä kukaan rakasta mua.
No mutta. Yksi asia on muuttunut valtavasti: mä olen opiskelija nyt! Ensimmäinen lukukausi takana, ja rakastan yliopistoa täydestä sydämestäni!
Tähän kevätlukukauden ensimmäiseen periodiin oon vaatimattomasti haalinut 9 kurssia, koska "kaikki on niin mielenkiintoisia mä en voi jättää tätä väliin", ja nyt mä saan harmaita hiuksia, koska en kuitenkaan millään tapaa ole muuttunut ahkerammaksi tai aikaansaavammaksi ihmiseksi, hehzz.
Hyvä on, on muutama muukin juttu muuttunut. Kerron ehkä niistä lisää.
Ulkoasu näyttää kaipaavan kipeästi säätämistä, yritän saada sen reilaan asap. Mutta en lupaa mitään.
Heippa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti